Antilooppikokeilusta tuli himo kokeilla muitakin erikoisempia lihoja kotikeittiössä, harmi vain ettei ne kauhean usein sovi opiskelijabudjettiin. Toisaalta elän arkena ihan mielelläni pari päivää vaikka puurolinjalla, jos silloin tällöin pääsee herkuttelemaan näin hyvin!

Antilooppipihvit
Ota antiloopin liha sulamaan hyvissä ajoin edellisenä päivänä jääkaappiin. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen kypsentämistä. Hiero lihan pintaan mausteita, me käytimme Nomun Smoky peri-peri -maustesekoitusta. Lisää vielä suolaa lihan pintaan.
Paista lihoja voissa ja öljyssä muutaman minuutin ajan molemmilta puolilta, niin että liha on sisältä punertavaa.
Uunikasvikset
bataattia
punasipulia
porkkanaa
suippopaprikaa
sitruunaviipaleita
oliiviöljyä
suolaa
sokeria
mustapippuria
Smoky peri-peri -maustesekoitusta
Pilko kasvikset sopiviksi suupaloiksi, pyöritä öljyssä ja mausta reilusti. Purista päälle sitruunamehua. Kypsennä 225 asteessa noin 40 minuuttia.
Punaviinikastike (alkuperäinen ohje täältä)
pari desiä punaviiniä
pari desiä vettä
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 sipuli
kuivattua rosmariinia
2 laakerinlehteä
pari ruokalusikallista sitruunan mehua
tilkka Worcestershire-kastiketta
suolaa
pippuria
suurustetta
tuorejuustoa
Pilko sipulit ja porkkanat, kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää punaviini ja vesi sekä mausteet. Anna porista rauhassa, kunnes nesteestä on jäljellä noin puolet. Siivilöi kastikkeesta kasvikset pois. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Suurusta kastike. Me lisäsimme lopuksi nokareen tuorejuustoa pehmentämään makua.





